Jyväskylän Silmälasi Oy

En enää ikinä vaihda silmälasiliikettä!

”Silmälasien konkarikäyttäjä Kaisu kertoo, että on löytänyt erinomaisen palvelun silmälasitalon, eikä enää suostu vaihtamaan. Hän on ostanut Jyväskylän Silmälasilta jo useat kehykset, linssit ja monitehoaurinkolasit..”

En enää ikinä vaihda silmälasiliikettä!

Ennen Kaisu ahdistui näöntarkastuksesta ja silmälasien ostamisesta. Tuntui, että piti itse tietää millaiset vahvuudet linsseissä pitäisi olla, ja pokien sovittaminen oli iso projekti. Kaisulla on pienet ja kapeat kasvot, joten sopivien kehysten löytäminen on vaikeaa. ”Ilman laseja jouduin liikkeissä katsomaan kasvot peilissä kiinni miltä kehykset näyttävät, ja eihän siitä saa oikeaa kuvaa. Kannoin useita kehyksiä kotiin testiin ja koitin siellä pikkupeilien avulla mallata mitkä sopisivat itselleni parhaiten” Kaisu muistelee.

Jyväskylän Silmälasi Oy:n palvelu on tehnyt Kaisuun vaikutuksen. ”Liikkeessä on ammattimainen palvelu, ja optikko ottaa näöntarkastustilanteen haltuun siten, että vielä lopussa tarkistetaan, että valittu voimakkuus on varmasti oikea. Kehyksiä valitessa optikot ottavat tarvittaessa erillisellä kameratyökalulla minusta kuvia eri suunnista eri kehysten kanssa. Näin näen jo liikkeessä miltä kehykset kasvoillani näyttävät. Enää en kanna kehyksiä kotiin mallattavaksi!” Kaisu kertoo.

Kaisu kuitenkin luottaa myös ammattilaisten taitoon valita oikeat kehykset: ”Kun menin liikkeeseen, optikko Mikko pyysi minua ottamaan lasit pois päästäni, jotta hän näkee kasvojeni muodon. Sitten hän valitsi minulle yhdet kehykset hyllystä, ja se oli siinä. Olin itse ensin vähän huolissani, että valitsinkohan oikein, koska kehykset olivat aika villit – lilan väriset. Pokista tuli kuitenkin lempiparini – sain kehyksistä todella paljon kehuja ja olen vaihdattanut kyseisiin kehyksiin myös uudet linssit.”

Palvelun lisäksi linssien laatu on kriittisen tärkeää Kaisulle. Moniteholinssien käyttäjänä hän toteaa halpojen linssien monesti olevan huonosti hiottuja – vaihto plussasta miinukseen ei arjessa toimi kunnolla. Kaisun kokemuksen mukaan heikkolaatuiset linssit ovat usein myös turhan paksuja, ja tursuavat harmillisen usein ulos kehyksistä siten, että sivuprofiili laseissa on ruma.

”Jyväskylän Silmälasilla on laite, joka mittaa silmien liikkeet. Näin monitehoista saadaan todella laadukkaat, ja linssien tehot vaihtuvat juuri oikeissa kohdissa. Enää ei tule niitä tilanteita, että en näe jos katson vähän eri suuntaan!” Kaisu iloitsee.

”Optikko Mikko sanoi, että he käyttävät vain korkealaatuisia linssejä. He hiovat linssien reunat itse sopimaan valittuihin kehyksiin. Eron huomaa! En ole kertaakaan saanut Jyväskylän Silmälasilta painavia tai huonosti kehyksiin istuvia linssejä!” Kaisu jatkaa. ”Linssit saa aina todella nopeasti, jopa viikossa, ja ne on aina laadukkaat ja huolellisesti tehty!”

Kaisu suosittelee lämpimästi asiointia Jyväskylän Silmälasilla. ”Olen suositellut yritystä todella paljon, ja moni työkavereistani onkin käynyt hakemassa uudet lasit sieltä. Myös he ovat sanoneet, etteivät mene enää minnekään muualle!” Kaisu hymyilee.

Jyväskylän Silmälasi Oy sosiaalisessa mediassa